Millä rahalla opiskelija elää? Muista nämä kaikki opintotuen porsaanreiät

Vaikka korkeakouluopetus on Suomessa ilmaista, tarvitsee opiskelija silti rahaa jolla elättää itsensä. Täyspäiväisen opiskelun ohella ei välttämättä pääse käymään töissä, ja opintotuen määrä on usein niin pieni, ettei se riitä kattamaan asumiskuluja. Lue tästä vinkit ja porsaanreiät tukien kanssa elämiseen, sekä opintojen rahoittamiseen!

Opiskelusta saatavilla tuilla ei pääse rikastumaan, eikä opiskelija aina pärjää edes arjen menojen kanssa. Opiskelija voi saada 650 euroa opintolainaa + 250 euroa opintotukea niiltä kuukausilta kun hän opiskelee, + asumistukea n. 250 - 300 euroa. Opiskelijan on siis tultava toimeen noin 1 150 eurolla kuussa, josta puolet on lainaa. Kesäkuukausilta jolloin opiskelija ei opiskele, opintotukea tai lainaa ei saa, joten tulot riippuvat siitä saako opsikelija kesätöitä vai ei. Opinto- ja asumistuen kanssa on syytä olla tarkkana, sillä tulorajan ylityttyä niitä peritään hyvin tehokkaasti takaisin. 


1. Muista hakea opintotukea ja asumistukea erikseen

Vuonna 2017 voimaan tulleen opintotukimuutoksen takia opiskelijoiden asumistuki siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijan on haettava erikseen asumis-, ja opintotukea. Molempien hakeminen käy verkossa, Kelan sivujen kautta. Asumistukea varten tarvitaan vuokrasopimus, joten asunnon ja asumiskulujen on oltava tiedossa ennen asumistuen hakemista. Opintotuen määrä on vakio, mutta asumistuen määrä voi vaihdella opiskelijoiden kesken suurestikin, ja siihen vaikuttaa asumismuodon lisäksi omat tulot. Asunnon jakaminen avopuolison tai kämppiksen kanssa hankaloittaa asumistuen saamista, ja saattaa estää sen saamisen kokonaan jos toisella asukkaalla on suuret tulot. Vuokrasopimusta tehdessä kannattaakin olla tarkkana, varsinkin jos olet solmimassa alivuokraussopimusta. 


2. Opintojen pitää edistyä - Huolehdi opintopisteistä

Jotta opintotukea ja opintolainaa saa, on opintojen edistyttävä tietyssä tahdissa. Opintotukea peritään takaisin tai se voidaan lakkauttaa kokonaan jos opinnoissa ei edisty vähimmäismäärän mukaan. Opintopisteiden kertymisestä kannattaa siis olla tarkka, jotta lukuvuoden lopussa ei joudu palauttamaan useita satoja euroja tukia. Opintopisteitä on saatava vähintään 5 op per tukikuukausi, tai 20 op per lukuvuosi. Jos nostat opintotukea jokaiselta tukikuukaudelta, sinun on noudatettava 5 op sääntöä. Jos et nosta tukea joka kuukausi, 20 op per lukuvuosi riittää. 20 opintopistettä on kuitenkin vähimmäismäärä, vaikka tukea ei nostaisi kuin yhdeltä kuukaudelta. Kannattaa siis olla tarkkana että opintopisteitä kertyy tarpeeksi kasaan lukuvuoden sisällä jos opintotukea haluaa nostaa. 


3. Älä ylitä tulorajaa tai tukia peritään takaisin

Opintotuki ja -laina eivät aina riitä kattamaan elämisen kuluja, ja hyvin moni opiskelija tekeekin töitä opiskelujen ohessa. Töissä ansaitut tulot eivät kuitenkaan saa ylittää tiettyä rajaa, tai muuten opiskelija ei enää ole oikeutettu opintotukeen. Kelan taulukosta näet eri vuositulorajoja, jotka vastaavat aina sitä kuukausimäärä kuinka monelta kuukaudelta voit saada opintotukea. Jos esimerkiksi tienaat vuodessa alle 15 942 euroa, voit saada opintotukea kuudelta kuukaudelta. Kun tulot ovat alle 19 911 euroa, voit vielä saada opintotukea kolmelta kuukaudelta. Jos opiskelija haluaa saada opintotukea kaikilta niiltä kuukausilta joina hän opiskelee (syys-joulu, tammi-touko), ei hän voi ansaita enempää kuin 11 973 euroa vuodessa.

Kuinka paljon opiskelija sitten saa periaatteessa ansaita kuukausittain? Jos vuositulorajan jakaa kaikille kuukausille, saadaan kuukausittainen tuloraja. Jos haluaa nostaa opintotukea jokaiselta kuukaudelta jolloin opiskelee, voi opiskelija ansaita korkeintaan 667 euroa per opiskelukuukausi, ja 1990 euroa joka tueton kuukausi (eli kesä-elo). Opintotukea saadessa tulorajan saa ylittää korkeintaan 222 eurolla, ennen kuin tukia peritään takaisin.


Huom! Muista myös tulojen vaikutus asumistukeen! 

Ansaitsemasi tulot ja työjaksojen pituus vaikuttavat suuresti asumistukeen. Jos teet töitä yli 3 kuukautta putkeen, lasketaan asumistuki näiden kuukausien tulojen perusteella. Kun työtä tehdään alle 3 kuukautta putkeen, lasketaan asumistuki vuositulojen perusteella, mikä on yleensä huomattavasti parempi vaihtoehto opiskelijoille, sillä heidän vuositulojen määrä on pieni. Opiskelijan ei siis välttämättä kannata tehdä töitä yli 3 kuukautta peräkkäin jos kyseessä on esimerkiksi kesätyö tai harjoittelu. Jos kesätyö on juuri kolmen kuukauden pituinen, kannattaa työt aloittaa vasta alkavan kuukauden 2. päivänä, jolloin työjakso on juuri alle kolme kuukautta. Tällä kikalla asumistuki pysyy normaalina, sillä asumistuki tarkistetaan kuukauden 1. päivästä. 


4. Opintolaina on usein välttämättömyys - Voit saada myös opintolainahyvitystä

Opintolainaa ei kannata pelätä, sillä suurin osa opiskelijoista joutuu kuitenkin nostamaan sitä jossakin kohtaa opintoja. Opintolaina on melkein kaikille opiskelijoille välttämätön tulonlähde, sillä se on paljon suurempi kuin opintoraha tai asumistuki. Opintolainan määrä on yleensä 650 e/kk, eli syyslukukaudelta lainaa voi saada 2 600 - 3250 euroa, ja kevätlukukaudella 3250 euroa. Opintolainan voi nostaa syyslukukaudelle aikaisintaan 1.8, kevätlukukauden nostopäivä taas on 1.1. Opintolainan nostoeristä ja ajasta kannattaa sopia ajoissa oman pankin kanssa. Lukukauden ensimmäisenä nostopäivänä pankeissa on usein ruuhkaa, ja lainan saaminen voi venyä useammalla päivällä.


Muista opintolainahyvitys!

Jos opiskelijalla on opintolainaa yli 2 500 euroa, voi hän saada opintolainahyvitystä valmistumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että lainasta vähennetään tietty summa, jota opiskelijan ei tarvitse maksaa takaisin. Jos esimerkiksi otat opiskelujen aikana lainaa 8 000 euroa, saat opintolainahyvitystä 2 200 euroa. Jos laina on 15 000 euroa, saat hyvitystä 5 000 euroa. Tarkan opintolainahyvityksen määrän voi laskea helposti Kelan laskurilla. Saadakseen opintolainahyvityksen opiskelijan on suoritettava opinnot määräajassa. Korkeakoulututkinnossa joka koostuu 300 opintopisteestä (sekä alempi- 180 op, että ylempi tutkinto 120 op) määräaika on 6 vuotta. Kela lähettää opiskelijalle automaattisesti valmistumisen jälkeen päätöksen opintolainahyvityksestä, joten opiskelijan ei tarvitse itse huolehtia hyvityksen hakemisesta. 


Jos tarvitset lisäapua opintojen rahoittamiseen, vertaile lainoja OmaLainan avulla! OmaLaina kilpailuttaa lainoja yli 30 eri pankin ja luotonantajan välillä, nopeasti ja luotettavasti. Ilmainen lainojen vertailupalvelu auttaa hakijaa löytämään lainan alhaisella korolla, ja parhailla mahdollisilla lainaehdoilla. 


- 2019-10-01 09:36:14

Aloita lainavertailu tästä

Kilpailutamme puolestasi jopa 30 pankkia ja rahoituslaitosta

157€
Kuluttajansuojalain mukainen todellinen vuosikorko on 6,26% laskettuna tyypilliselle lainasummalle 10000€, kun takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5€, avausmaksu 0€ ja esimerkkikorko 5,0%. Takaisinmaksettava summa on tällöin 11 623€, eli 193,71 €/kk. Lopullinen todellisen vuosikoron määrä, laina-aika ja lainan kuukausierä ovat lainasopimuksessa. Luotonantajat tekevät lainasopimuksen asiakaskohtaiseen arvioon perustuen. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 4,19% - 20% ja vuosittaiset lainakustannukset välillä 0 - 150€. Tarjottava laina-aika vaihtelee 1-20 vuoden välillä. Tarjottavat lainasummat ovat 100€ - 60000€.