Miksi en saa lainaa vaikka luottotietoni ovat kunnossa?
Etkö saa lainaa vaikka luottotietosi ovat täysin kunnossa? Lue tästä 5 syytä siihen, miksi et välttämättä ole saanut lainaa, ja miten korjat...
Lue lisää
Omaisuuden siirrosta toiselle henkilölle kuuluu Suomessa maksaa lahjavero. Lahjavero tulee maksaa, vaikka omaisuutta tai rahaa siirtäisi perheenjäsenelle.
Lahjaveron määrä vaihtelee hieman riippuen lahjoittajan ja lahjansaajan välisestä suhteesta. On myös tilanteita, jolloin lahjavero voidaan jättää maksamatta.

Verotusta suunnitteleva työryhmä on esittänyt vaihtoehtoisia veromalleja lahjaverolle ja mahdollisuudelle, että lahjavero poistuu. Lahjavero on ollut aktiivisessa käsittelyssä hallituksen puolella jo pitkään, mutta vielä ei ole varmuutta asetetaanko lahjaveron tilalle uusia veromalleja. Jos lahjavero poistuu, on todennäköistä, että se korvataan esimerkiksi luovutusvoittoverolla.
Tällä hetkellä lahjavero koskee kaikkia lahjoja ja ennakkoperintönä annettuja lahjoja. Ainoastaan verorajan alapuolelle jäävät lahjat, sekä ulkomailla (maassa, jossa Suomella ei ole verotusoikeutta) henkilöiden välillä siirretty rahanarvoinen omaisuus ei sisällä lahjaveroa.
Lue myös: Perintövero
Ensisijaisesti lahjaveron määrä on asetettu sen mukaan, mihin veroluokkaan lahjansaaja kuuluu. Myös lahjan arvo määrittää, miten lahjaveron määrä toteutuu.
Korkeammin verotettavaan, toiseen veroluokkaan kuuluvat esimerkiksi lahjoittajan sisarukset sekä suvun ulkopuoliset lahjansaajat. Yleisempi lahjaveron kohde on ensimmäinen veroluokka, jota verotetaan kevyemmin.
Ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvat:
Esimerkki: Lahjansaaja saa 7000 € rahana tai muuna omaisuutena, jonka arvo on 5000 €. Hän maksaa lahjaveroa 260 €, mikäli kuuluu ensimmäiseen veroluokkaan. Toinen veroluokka maksaa samasta summasta 480 €.
(lähimmät sukulaiset: lapset, lapsenlapset, vanhemmat, isovanhemmat, puoliso jne.)
7 500–25 000 € → 8 %
25 000–55 000 € → 10 %
55 000–200 000 € → 12 %
200 000–1 000 000 € → 15 %
Yli 1 000 000 € → 17 %
(muut kuin lähimmät sukulaiset: sisarukset, serkut, ystävät jne.)
7 500–25 000 € → 19 %
25 000–55 000 € → 25 %
55 000–200 000 € → 29 %
200 000–1 000 000 € → 31 %
Yli 1 000 000 € → 33 %
Huom.! Vuoteen 2025 asti lahjaveroa ei maksettu, jos lahjan arvo oli alle 5 000 €. 1.1.2026 alkaen lahjaveroa ei tarvitse maksaa alle 7 500 euron lahjoista.
Lahjavero raja riippuu lahjansaajan ja -antajan suhteesta. Jos sama henkilö lahjoittaa samalle lahjansaajalle korkeintaan 5000 € kolmen vuoden sisällä, lahjaveroa ei tarvitse maksaa.
Huom.! Koti-irtaimiston kohdalla verovapaa raja on 4000 € kolmen vuoden välein.
Lahjavero on henkilökohtainen. Lahjansaaja voi:
Lue aiheesta: Palkka
Lahjavero on aina lahjansaajan velvollisuus, ellei toisin sovita.
Jos lahjanantaja maksaa lahjaveron, tämä lasketaan osaksi lahjaa ja lahjansaajan tulee ilmoittaa se verotuksessa.
Esimerkki: Isovanhemmat luovuttavat kiinteistön lapsenlapselleen ja maksavat myös lahjaveron. Tällöin lahjan arvo on sekä kiinteistön että veron yhteissumma.
Edellytys: Lahjan käyttötarkoitus tulee osoittaa selkeästi.
Esimerkkejä verovapaista maksuista:
Usein kysytyt kysymykset
Mikä on lahjavero maksuaika?
Milloin lahjaveroilmoitus pitää tehdä?
Milloin lahjavero pitää maksaa?


Miksi en saa lainaa vaikka luottotietoni ovat kunnossa?

Kuinka paljon auton ylläpitäminen vuodessa maksaa?

Käsiraha autoa ostaessa